Hyppää sisältöön

Uutiskirje 6/2023: Pre-silent call -jäsenkyselyn tulokset

Puheenjohtajan tervehdys

Elokuussa julkaistussa uutiskirjeessä pohdittiin pre-silent calleja. Kesän uutisoinnin pohjalta päätimme teettää jäsenkyselyn, jonka tavoitteena oli kartoittaa yhtiöiden toimintatapoja ja näkemyksiä aiheeseen liittyen. Kysely lähetettiin 121 jäsenyhtiölle siten, että vain yksi henkilö yhtiöstä sai kyselylinkin. Pyrimme näin varmistamaan, että kunkin yhtiön puolesta kyselyyn vastattiin vain kerran.

Olemme keskustelleet aiheesta hallituksessa ja aloittaneet dialogin myös Finanssivalvonnan kanssa, kuten FIRS:n strategiassa suunnittelimme. Järjestimme FIVA:n kanssa tapaamisen, jossa kävimme läpi kyselyn tuloksia ja pyrimme välittämään kattavan kuvan suomalaisten pörssiyritysten toimintatavoista ja näkemyksistä analyytikko- ja sijoittajayhteyksiin sekä pre-silent calleihin liittyen. FIVA:n edustajat kiittelivät kovasti mahdollisuutta keskustella FIRS:n kanssa IR-ammattilaisten näkemyksistä ja kertoivat olevansa halukkaita jatkamaan dialogia ymmärtääkseen pörssiyhtiöiden tarpeita mahdollisimman hyvin.

IR-yhdistys tulee tarvittaessa jatkamaan aiheen esillä pitämistä, ja voimme jatkaa keskustelua aiheesta myös IR-dayssä ensi viikolla (3.10.2023). Kaikkien osapuolten intressissä on muistaa tärkeät sijoittajaviestintää ohjaavat periaatteet: avoimuus, läpinäkyvyys sekä oikea-aikainen, tasapuolinen ja säännösten mukainen viestintä. Pre-silent calleissa kuten muissakaan sijoittajatapaamisissa ei koskaan saa jakaa merkittävää uutta tietoa, jota ei ole aiemmin julkistettu. Olen varma, että tämä asia jäsenistössämme tiedostetaankin erittäin hyvin.

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Vastauksista huomasi jälleen, kuinka korkealuokkaista asiantuntemusta jäsenistössämme on.

Pekka Rouhiainen 
puheenjohtaja
Suomen IR-yhdistys

Ps. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea myös Suomen Osakesäästäjät ry:n julkaiseman Viisas Raha -lehden seuraava numero, jossa on Sisäpiiriläinen-nimimerkin takana julkaistu hallituksemme yhdessä kirjoittama teksti, joka pohtii samaa aihetta. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan!