Hyppää sisältöön

IR-työn eroja Saksan ja Suomen välillä

Salosen Jarmolle Sampoon kiitokset kynähaasteesta! Koin saksalaisen IR-työn hienot ja no, vähemmän hienot puolet, kun työskentelin Saksassa vuosina 2009-2012. Olin IR managerin tehtävissä NIVEAsta tunnetun yhtiön eli Beiersdorfin leivissä.

Yhtiön nimi sanoo harvalle mitään, mutta brändit kuten Hansaplast, Labello ja Eucerin NIVEAn ohella ovat useimmille tuttuja. Kyseessä on siis markkina-arvoltaan 20 miljardin euron kulutustavarayhtiö.

Nopeasti huomasin, että IR:n peruskaura osavuosikatsauksista ja tapaamisista lähtien on samankaltaista Saksassa ja Suomessa. Erilaisuudet työhön tulivat enemmän kulttuurin myötä. Tarinoita olisi useita, joista osa on parempi kertoa ennemmin torstaina Kallessa kuin virallisessa uutiskirjeessä, mutta jaan yhden kokemuksen auttaakseni ymmärtämään maan ja talon tapaa.

Viimeisellä työviikollani ei ollut enää ulkoisia palavereita, joten ajattelin tulla ilman kravattia töihin. Lounaalla kollegat kyselivät, että onko minulla casual Monday menossa. Otin asian enemmän vitsinä kunnes tajusin jutun todellisen luonteen. IR-johtajan lähtiessä pois töistä hän oveni ohitettuaan kääntyi kannoillaan ja sanoi: ”Olli, muista se kravatti huomenna”. Esimiehen jo mentyä matkoihinsa mutisin Alles Klaria perään ja tuumin, että johan on tiukka meininki päätyyn asti.
 
Käytännön esimerkin jälkeen palataan takaisin vakavaan aiheeseen. IR-työn perustarkoitus, auttaa sijoittajia ymmärtämään yritystä paremmin, on puhtaassa kauneudessaan samanlaista Saksassa ja Suomessa. Toki ja ehkäpä jopa onneksi yhtiön johto ja kulttuuri, omistajarakenne, toimiala ja maan erityispiirteet tuovat omat mausteensa soppaan. Se tekeekin työn mielekkääksi, että kahta täysin samanlaista positiota ei lopulta ole. Beiersdorf oli 51% Herzin suvun omistama, jonka vuoksi ylintä johtoa ei liiemmin sijoittajat kiinnostaneet. IR:n painoarvo kasvoi, koska ainoastaan IR tapasi sijoittajia tavallisissa one-on-oneissa. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja osallistuivat tulosjulkistusten ohella isoihin seminaareihin New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa, mutta muutoin lähes kaikki tapaamiset tehtiin kahden IR-miehen voimin. Tämä oli henkilökohtaisesti onnenpotku, sillä IR:lle tullut tavallista isompi vastuu pakotti olemaan jatkuvassa puheyhteydessä analyytikoihin ja sijoittajiin. Hyvien uutisten kertominen ja huonojen asioiden selittely, kuten myös johdon osallistumattomuuden perustelu, kehittää enemmän kuin vierestä kuuntelu.
 
Kemira on nyt kolmas yhtiö, jossa teen IR:ää. Yhtiöstä ja maasta riippumatta uskon kolmen A:n mantran auttavan sijoittajasuhteissa: Asiantuntemus, Avoimuus ja Aktiivisuus. Näillä kolmella tekijällä pystyy vaikuttamaan analyytikoihin ja sijoittajiin, jonka koen erittäin motivoivaksi elementiksi työssä. Toivonkin kaikille kollegoille hyviä palavereita niin johdon kuin sijoittajien kanssa. Jutellaan taas kun tavataan!
 
Terveisin,
Olli Turunen
Kemira