Hyppää sisältöön

Vieraskynä: Tilinpäätökset ja toimintakertomukset digitaaliseen ESEF-muotoon vuoden 2020 tilinpäätöksistä alkaen 

Listayhtiöiden ESEF-muotoinen raportointi (European Single Electronic Format) alkaa pian. ESEF on osa listayhtiöiden säännöllistä tiedonantovelvollisuutta. Asiaan kytkeytyy myös arvopaperimarkkinalain julkistamissäännökset.Julkistamisella tarkoitetaan arvopaperimarkkinalaissa säädettyjen säänneltyjen tietojen toimittamista keskeisten medioiden välityksellä sijoittajien saataville ja asianomaiselle säännellylle markkinalle. Julkistamissäännökset sisältyvät arvopaperimarkkinalain 10. lukuun.

PDF-muoto ei täytä ESEF-vaatimuksia

Keväällä 2021 julkistettavan ja vuotta 2020 koskevan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistaminen on tehtävä ESEF-sääntelyn edellyttämässä xHTML-muodossa, ja xHTML-dokumenttiin sisältyvän IFRS-konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkittävä XBRL-merkein. xHTML on yhtä aikaa sekä ihmissilmien että konekielisesti luettavissa. Nykyisin käytössä oleva PDF-muotoinen raportti ei jatkossa enää täytä arvopaperimarkkinalain ja ESEF-sääntelyn mukaisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamiseen liittyviä vaatimuksia. PDF-muotoisia dokumentteja voi edelleen julkistaa xHTML:n rinnalla, mutta tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen osalta vain xHTML-muotoinen täyttää ESEF-vaatimukset. Yhtiöiden tulee itse määritellä, sisällyttävätkö ne xHTML-dokumenttiin pelkästään tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, vai myös muita säänneltyjä tietoja kuten corporate governance-selvityksen ja muita kuin taloudellisia tietoja koskevan selvityksen, tai muita vapaaehtoisia tietoja. Yhtiöiden tulee myös päättää, missä määrin ne jatkavat PDF-muotoisten raporttien käyttämistä xHTML:n rinnalla.

ESEF-sääntely ei muuta tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältöä, julkistamisen aikataulua, kyseisen säännellyn tiedon jakelua taikka säilyttämistä verkkosivuilla. Tilinpäätös ja toimintakertomus tulee edelleenkin ESEF-sääntelyn astuttua voimaan toimittaa samanaikaisesti keskeisille tiedostusvälineille, asettaa saataville yhtiön omille internetsivuille sekä toimittaa kansalliseen tiedotevarastoon (OAM), jota Suomessa ylläpitää Helsingin Pörssi, Nasdaq. ESEF muuttaa siis vain julkistettavan tiedon muotoa (xHTML ja XBRL).

XBRL-merkkien varmennus alussa vapaaehtoista

ESEFin tuoma merkittävin lisä nykyiseen tilinpäätösraportointiin nähden on xHTML-dokumenttiin sisältyvät XBRL-merkit, jotka ovat tilinpäätökseen sisältyvien numeroiden tunnisteita. Tilinpäätöstä ei siis enää katsella pelkästään PDF-kuvasta ihmissilmin, vaan kaikilla tilinpäätöksen sisältämillä numeroilla on oma tunnisteensa, numerotieto on rakenteista, ja sitä voidaan tarkastella samojen tunnisteiden kautta kaikkien listayhtiöiden osalta. Rakenteisen datan odotetaan tuovan laajoja käyttömahdollisuuksia tilinpäätöstiedoille, kun eri yhtiöiden tiedot on luokiteltu yhtenäisellä tavalla.

Tulevan ESEF-raportoinnin sisältämien tietojen varmennuksesta on viime ja tämän vuoden aikana ollut paljon keskustelua Euroopan laajuisesti. Varmennusasiaa ei ole erikseen määritelty ESEF-sääntelyssä, ja Euroopan komission asiasta antamien ohjeistusten (Q&A), 1), juridisesta sitovuudesta paikallisiin lakeihin nähden on erilaisia käsityksiä. Suomessa on alustavien keskustelujen päätelminä ollut, että komission Q&A:lla ei ole virallista asemaa, eikä sen pohjalta synny tilintarkastusvelvollisuutta. ESEF-muotoisen tilinpäätöksen varmennus ainakin alkuvaiheessa olisi kuitenkin hyödyllistä tehdä vapaaehtoispohjalta. 1) Komission Q&A, ks. kysymys ja vastaus 7

xHTML ja iXBRL – uudenlaista teknologiaa sovellettava

ESEF-vaatimukset perustuvat listayhtiöiden tiedonantovelvollisuutta koskevaan avoimuusdirektiiviin (2004/109/EC) ja sen muutosdirektiiviin (2013/50/EU), jotka on implementoitu arvopaperimarkkinalakiin (AML 7. luku 5§) sekä Euroopan komission delegoituun asetukseen (2019/815), joka sellaisenaan on sellaisenaan listayhtiöitä sitovaa sääntelyä.

Varsinaisen sitovan sääntelyn lisäksi ESMA, Euroopan Arvopaperimarkkinaviranomainen, on julkaissut paljon ESEFin käyttöönottoon liittyvää ohjeistusta. Ohjeistusta tarvitsevat sekä raportoivat yhtiöt että yhtiöiden käyttämät ohjelmistotoimittajat. Ohjeistus on suurelta osin teknistä, ja sen soveltaminen edellyttää asianmukaisia IT-taitoja.

ESMAn uusin julkaisu 23.3.2020 on ESEF Conformance Suite, joka on tarkoitettu helpottamaan ESEFin käyttöönottoa. Conformance Suite on ns. testipaketti, jonka avulla yhtiöt ja ohjelmistotoimittajat voivat testata ESEFiä varten hankkimansa tai kehittämänsä ohjelmiston ESEF-soveltuvuutta. ESEFistä on kevään tai alkukesän 2020 aikana tulossa lisäohjeistusta: yhtiöiden ja palvelutarjoajien tueksi laadittu esimerkki ESEF-vaatimukset täyttävästä raportista (malli zip-fileestä). Lisäksi ESMA aikoo päivittää kesällä 2020 ESEF Reporting Manualin.  

ESEFin myötä yhtiöt joutuvat soveltamaan uudenlaista teknologiaa, ja ne tulevat tarvitsemaan ulkopuolista apua xHTML- dokumenttien ja XBRL-merkintöjen tekemisessä. Yhtiöiden tulee huomioida, että ESEFin vaatimukset täyttävän raportin laatiminen ensimmäisellä kerralla vaatii aikaa ja osaavia resursseja. Hankkikaa siis pikimmiten yhteydet tarvitsemiinne asiantuntijoihin ja yhteistyökumppaneihin.   

Lisätietoja ESEFistä löytyy ESMAn sivuilta https://www.esma.europa.eu/policy-activities/corporate-disclosure/european-single-electronic-format sekä myös suomeksi Finanssivalvonnan sivuilta https://www.finanssivalvonta.fi/paaomamarkkinat/liikkeeseenlaskijat-ja-sijoittajat/esef_xbrl/.

Riitta Pelkonen
tilinpäätösasiantuntija, IFRS
Finanssivalvonta