Puheenjohtajan tervehdys
Mikko Pohjala
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
Kesälomat alkavat olla muisto vain ja alkusyksy on meistä monelle kiireistä aikaa: syyskuu on perinteisesti sijoittajatapahtumien ja mahdollisesti myös pääomamarkkinoiden järjestämisen aikaa ennen kohta koittavaa Q3-raportointikautta, minkä lisäksi monia meistä on varmasti tänä vuonna työllistänyt vastuullisuusraportoinnin uudistava CSRD.
Myös IR-yhdistyksessä olemme kokoontuneet aktiivisesti kesälomien jälkeen. Tapahtumatiimi on työstänyt aktiivisesti ylihuomenna Wärtsilän tiloissa pidettävää IR Daytä, johon odotamme tänäkin vuonna ennätysyleisöä. Päivän agendalla keskeisenä elementtinä on yhä edelleen uuden oppiminen ja kouluttautuminen ja tänäkin vuonna tapahtumatiimi on järjestänyt korkeatasoisen ohjelman. Erinomaisen ohjelman lisäksi odotamme varmasti kaikki vanhojen ja uusien IR-kollegoiden tapaamista ja kuulumisten vaihtoa. IR Dayn lisäksi yhdistyksessä tapahtuu syksyn mittaan myös paljon muuta; seuraathan IR-yhdistyksen kalenteria aktiivisesti, sillä esimerkiksi marraskuussa olemme järjestämässä erittäin mielenkiintoista tapahtumaa liittyen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.
Yhdistyksen strategiatiimin agendalla on puolestaan ollut useita teemoja, joita yhdistys edistää tulevan syksyn aikana.
Katse syksyyn – kolme tärkeää teemaa yhdistyksen agendalla:
- Ura- ja palkitsemistutkimus: Uusi kyselymme valmistuu joulukuussa 2024, ja sen tulokset auttavat palkitsemiskeskusteluissanne.
- Alan tunnettuuden edistäminen: Syksyllä tapaamme Kauppalehden taloustoimittajia ja Ruotsin sisaryhdistyksen edustajia. Tavoitteena on lisätä alan näkyvyyttä keskeisten sidosryhmien keskuudessa.
- Oppilaitosyhteistyö: Kehitämme yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja autamme yrityksiä hyödyntämään opiskelijoita opinnäytetöissä. Jos sinulla on tiimissäsi kysymys, joka sopisi opinnäytetyön aiheeksi, ota yhteyttä IR-yhdistyksen koordinaattoriin!
IR Daystä ja yhdistyksen muista ajankohtaisista asioista voit lukea lisää tästä uutiskirjeestä ja yhdistyksen kotisivuilta. Toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa torstaina IR Dayssä!
Mikko Pohjala, puheenjohtaja
Suomen IR-yhdistys ry
Jäsenkirje 3/2024
Suomen IR-yhdistyksen jäsenkirjeiden koko versiot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille. Jäsenkirjeet ovat luettavissa kokonaisuudessaan yhdistyksen jäsensivuilta. Tämänkertaisessa jäsenkirjeessä käsittelemme:
- Puheenjohtajan tervehdys
- IR Dayssä ennätysyleisö – tutustu ohjelmaan
- Jäsenlaskutus alkaa – tarkista jäsentietosi
- Vastaa Ura- ja palkitsemistutkimukseen
- Tulossa: IR-pikkujoulut
- Työpörssin avoimet työpaikat
Liity jäseneksi
Haluatko vastaanottaa Suomen IR-yhdistyksen jäsenkirjeitä? Liity yhdistyksen jäseneksi, niin saat jäsenkirjeet ja monia muita etuja:
- Ilmaiset jäsentapahtumat
- Mahdollisuuden verkostoitua sijoittajaviestinnän ammattilaisten kanssa
- Pääsyn yhdistyksen kattavaan materiaalipankkiin
- Tutkimustuloksia ja kyselyitä
- Mentrointiohjelma
- Ilmaiset työpaikkailmoitukset jäsenille
Jäsen, pidä jäsentietosi ajantasalla, niin varmistat, että yhdistyksen jäsenkirjeet ja tapahtumakutsut tavoittavat sinut tuoreeltaan. Voit hallinnoida jäsentietojasi, kuten esimerkiksi, mihin sähköpostiin haluat vastaanottaa jäsenkirjeet, täällä.