Puheenjohtajan tervehdys
Mikko Pohjala
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
Yhdistyksen edellinen uutiskirje julkaistiin maaliskuun lopussa, ja monella sijoittajaviestinnän ammattilaisella on varmasti ollut kiireinen kevät tuloskauden ja sitä seuranneiden sijoittajatapaamisten parissa.
Helsingin Pörssin alakulo ja suomalaisten yhtiöiden alhainen arvostustaso on puhututtanut kevään aikana sijoittajapiireissä. Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi sujui kuitenkin pääosin positiivisissa merkeissä, tosin markkinat rankaisivat tulospettymyksistä ja -yllätyksistä rankasti. Pörssin yleisindeksin heikko kehitys kuitenkin peittää alleen useita hienoja pörssitarinoita ja monen pörssiyhtiön kurssit ovatkin nousseet kaikkien aikojen korkeimmille tasoilleen. Isompi huolenaihe toki on Helsingin Pörssin alhainen vaihto, minkä parantamiseksi me IR-ammattilaiset teemme päivittäin tärkeää työtä.
IR-yhdistys on järjestänyt kevään aikana aktiivisesti tapahtumia eri teemoilla. Huhtikuinen CSRD:hen keskittyvä tapahtuma sai erinomaisen vastaanoton, sillä aihe koskettaa monen IR:n tonttia läheisesti. Myös toukokuussa järjestetty yhtiöiden arvostukseen keskittyvä tapahtuma Arvonmäärityksen perusteet oli suosittu. Kesäkuun alussa saimme kunnian isännöidä Björn Wahlroosin tähdittämää vuosikokousta ja kuulla hänen ajatuksiaan Suomen talouden tilasta ja tämänhetkisestä geopoliittisesta tilanteesta. Samassa yhteydessä IR-yhdistyksen hallituksessa tapahtui muutamia muutoksia, kun hallituksen pitkäaikaiset hallituksen jäsenet, hallituksen puheenjohtaja Pekka Rouhiainen Valmetilta ja Tapio Pesola Milttonilta jättäytyivät pois. Pekalla ja Tapiolla molemmilla on ollut tärkeä rooli IR-yhdistyksessä ja koko yhdistyksen puolesta lämmin kiitos molemmille heidän erinomaisesta panoksestaan IR-yhdistyksen kehittämiseksi. Vuosikokouksen yhteydessä valittiin uusi hallitus ja sen uusiksi jäseniksi valittiin entisten jäsenten lisäksi Kiira Fröberg Konecranesilta ja Elena Ranta Metsolta ja lisäksi allekirjoittanut sai kunnian toimia puheenjohtajana seuraavan toimikauden ajan. Jatkamme uudella hallituksen kanssa innolla suomalaisen IR-kentän asioiden ja osaamisen edistämistä seuraavankin vuoden ajan.
Moni meistä paahtaakin heinäkuun töissä muiden lomaillessa, joten koko IR-yhdistyksen puolesta toivotan jäsenillemme työniloa alkavaan tuloskauteen ja hyvää lomakautta, kun sen aika koittaa. Toivottavasti näemme kaikkia teitä kesän jälkeen käynnistyvissä yhdistyksen tapahtumissa, erityisesti lokakuun alussa järjestettävässä IR Day:ssa.
Erinomaista kesää toivottaen,
Mikko Pohjala, puheenjohtaja
Suomen IR-yhdistys ry
Jäsenkirje 2/2024
Suomen IR-yhdistyksen jäsenkirjeiden koko versiot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille. Jäsenkirjeet ovat luettavissa kokonaisuudessaan yhdistyksen jäsensivuilta. Tämänkertaisessa jäsenkirjeessä käsittelemme:
- Vuosikokouksen päätöksiä: Uusia jäseniä hallitukseen, jäsenmaksu ennallaan, ura- ja palkitsemistutkimus tulossa
- IR Day järjestetään 3. lokakuuta
- Vastaa pulssikyselyyn GRI-raportoinnista
- Elokuun jäsentapahtuma: IR-rapujuhlat
- Osallistu syksyn tapahtumien ideointiin
- Kotisivut uudistuivat – näin kirjaudut jäsensivuille
Liity jäseneksi
Haluatko vastaanottaa Suomen IR-yhdistyksen jäsenkirjeitä? Liity yhdistyksen jäseneksi, niin saat jäsenkirjeet ja monia muita etuja:
- Ilmaiset jäsentapahtumat
- Mahdollisuuden verkostoitua sijoittajaviestinnän ammattilaisten kanssa
- Pääsyn yhdistyksen kattavaan materiaalipankkiin
- Tutkimustuloksia ja kyselyitä
- Mentrointiohjelma
- Ilmaiset työpaikkailmoitukset jäsenille
Jäsen, pidä jäsentietosi ajantasalla, niin varmistat, että yhdistyksen jäsenkirjeet ja tapahtumakutsut tavoittavat sinut tuoreeltaan. Voit hallinnoida jäsentietojasi, kuten esimerkiksi, mihin sähköpostiin haluat vastaanottaa jäsenkirjeet, täällä.