Vuoden toinen uutiskirje on omistettu Ura- ja palkitsemistutkimukselle. Tässä kirjeessä esittelemme tarkemmin tutkimuksen antia.
Ensinnäkin suuri kiitos kaikille jäsenkyselyyn vastanneille. Teidän ansiostanne meillä on nyt erittäin kiinnostavaa dataa IR-ammattilaisten palkkakehityksestä ja ajatuksista uraan liittyen.
Edellinen palkkatutkimus toteutettiin vuonna 2019. Yhdistyksen hallitus on panostanut erityisesti kysymyslomakkeen kehittämiseen sekä datan analysoimiseen, jotta tutkimusta voisi hyödyntää monipuolisesti. Kyselyyn on lisätty uusia kysymyksiä uranäkökulmasta. Lopputuloksena on toivottavasti informatiivisempi ja hyödyllisempi loppuraportti.
Aiempaa paremmasta informaatioarvosta huolimatta olemme kiinnittäneet tarkasti huomiota siihen, ettei raportti sisällä yksilöivää tietoa yksittäisistä jäsenistä. Tutkimuskumppani IRO Research on varmistanut, ettei hallituksen työryhmälle tai lopulliseen raporttiin ole sellaisia tietoja päätynyt.
Otamme mielellään vastaan palautetta tutkimusraportin havainnoista ja johtopäätöksistä. Voit myös lähettää meille vinkkejä aiheista, joita tutkimuksessa tulisi ensi kerralla jäsenistöltämme kysyä.
Pekka Rouhiainen, puheenjohtaja
Suomen IR-yhdistys